Siirry sisältöön
Etusivu
 
 
 
 
 

Ajankohtaista

02.06.2018

Sisäministeriö julkisti selvityksen turvallisuuden tasa-arvosta

Sisäministeriö julkisti 31.5.2018 tasa-arvotekonsa eli selvityksen turvallisuuden tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Hallitusohjelman vision mukaan Suomi on maailman turvallisin maa. Sisäministeri Kai Mykkänen avasi julkistustilaisuuden muistuttamalla, että kun tavoitteen toteutumista arvioidaan, pitää kysyä turvallinen kenelle. Turvallisuudessa on isoja eroja eri väestöryhmien välillä ja naisiin kohdistuva väkivalta on siitä pahimpia esimerkkejä.

"Naisiin kohdistuva lähisuhdeväkivalta on yksi selvityksen esiin nostama esimerkki turvallisuuden eriarvoisuudesta. Ongelma on tunnistettu jo pitkään, mutta silti tilanne ei ole parantunut. Eri viranomaisten on toimittava aktiivisesti ongelman ratkaisemiseksi, pelkkä rikosprosessi ei riitä. Esimerkiksi neuvolassa asia on otettava puheeksi jokaisen perheen kanssa", sisäministeri Mykkänen sanoi. Suomessa naiset kohtaavat lähisuhdeväkivaltaa EU-maista toiseksi eniten. Kolmannes raiskauksista tapahtuu parisuhteessa. 

Seksuaalirikoksista vain noin 20 % tulee poliisin tietoon. Kyse on siis todellisesta piilorikollisuudesta. Sama koskee sukuelinten silvontaa: viranomaiset eivät tiedä ilmiöstä, mutta maahanmuuttajanuoret tietävät tapauksia verkostoistaan, kertoo tasa-arvokonsultti Sinikka Mustakallio (WoM Oy), yksi selvityksen tekijöistä. Sukupuolinäkökulma pitää valtavirtaistaa kaikkeen turvallisuustyöhön, suositteli Mustakallio.

Sisäministeri Kai Mykkänen. Tasa-arvokonsultti ja yksi selvityksen tekijöistä Sinikka Mustakallio.

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusnäkökulmasta turvallisuutta koskeva tieto on toistaiseksi pirstaleista. Tiedonhallinta pitäisi systematisoida turvallisuuden tasa-arvon kokonaiskuvan hahmottamiseksi, suositteli selvityksen toinen esittelijä, Jussi Nikander (KPMG). Kaikki ei kuitenkaan ole ratkaistavissa teknisillä ratkaisuilla. Niin kauan kuin "miesidentiteettiin" yhdistyy oletus väkivallan hyväksymisestä ja käytöstä, Suomi ei muutu ainakaan turvallisemmaksi, huomautti Nikander.

Selvityksen mukaan merkittäviä turvattomuutta Suomessa aiheuttavia asioita ovat vihapuhe, syrjintä ja rasismi. Vihapuhe on Suomessa kriminalisoitu, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että vihapuhe ollaan hyväksymässä osaksi yhteiskunnallista keskustelua, sanoi Jussi Nikander.

Selvitys on kattavin katsaus olemassa olevaan tietoon eri ryhmien turvallisuuden tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta ja antaa pohjaa konkreettisten toimenpiteiden suunnitteluun ja toteutukseen.

Lue sisäministeriön tiedote ja itse selvitys täällä!


 
 
 
 
login Synergia Foxy