Siirry sisältöön
Etusivu
 
 
 
 

Ajankohtaista

18.05.2018

Katso video Helsingin yliopiston tasa-arvotyöstä

Helsingin yliopiston tasa-arvoteko on ”Puheenvuoroja tasa-arvosta yliopistoyhteisössä” -tallennesarja, jossa yliopistolaiset kertovat kokemuksiaan ja näkemyksiään tasa-arvosta. Uusimmalla videolla vararehtori, yliopiston tasa-arvotoimikunnan puheenjohtaja Pertti Panula kertoo Helsingin yliopiston tasa-arvotyöstä.

”Samtal om jämställdhet vid Helsingfors universitet” -videolla vararehtori Panula toteaa, että viimeisen vuoden liikehdinnän perusteella kaikenlaisen häirinnän ehkäisy on noussut erityisen tärkeäksi. Vaikka järjestelmä asioihin puuttumiseksi on olemassa, käytettävissä olevista kanavista on ollut vaikea saada tieto kaikkien opiskelijoiden ja henkilöstön jäsenten tietoisuuteen. Kyselyissä ilmoitettuihin häirintäkokemuksiin verrattuna ilmoituksia häirintätapauksista saadaan edelleen vähän. Jotta kaikki tapaukset voitaisiin selvittää, työskentelee tasa-arvotoimikunta tietoisuuden levittämiseksi olemassa olevista keinoista käsitellä tapauksia.

Panula kertoo myös, että yliopiston tasa-arvosuunnitelma päivitetään ensi vuodeksi ja suunnitelma on parhaillaan yliopistoyhteisön kommentoitavana yliopiston intranetissä. Katso koko video täällä


Sarjan edellisessä tallenteessa ”Co-operation and Joint Actions: Case Gender Studies and Hilma Network in Finland” kerrotaan opetukseen ja kouluttamiseen keskittyvästä sukupuolentutkimuksen verkosto Hilmasta. Hilma järjestää sukupuolentutkimuksen verkkokursseja ja kouluttaa alan opettajia. Hilman koordinaattori Aino-Maija Elonheimo kertoo videolla verkoston toiminnasta.

Verkostossa tekee yhteistyötä kahdeksan suomalaista yliopistoa, ja se on sukupuolentutkimuksen alalla ainoa laatuaan koko Euroopassa. Hilma-verkosto tekee yhteistyötä monien muidenkin tahojen kanssa, myös kansainvälisesti, ja verkosto on saanut myös tunnustusta toiminnastaan. Tutustuaksesi tarkemmin Hilma-verkoston historiaan, toimintaan ja tulevaisuuden näkymiin katso koko video täällä!


 
 
 
 
login Synergia Foxy