Siirry sisältöön
Etusivu
 
 
 
 
 

Ajankohtaista

11.09.2017

Vasemmistonaisten kampanja vaatii avoimuutta palkkoihin

Palkkatasa-arvon kehitys on junnannut Suomessa lähes paikoillaan viimeiset 20 vuotta. ”Palkka-avoimuus nyt!”, vaatii Vasemmistonaiset kampanjassaan.

”Palkka-avoimuus on kirjattava yt-lakiin ja työehtosopimuksiin, jotta samapalkkaisuutta olisi mahdollista edistää”, linjaa Vasemmistonaisten puhenainen Saila Ruuth.

”Nyt kun keskusjärjestösopimusten sisältöjä ollaan neuvottelemassa työehtosopimuksiin on oivallinen hetki lisätä työehtosopimuksiin luottamusmiehille täysi tiedonsaantioikeus työpaikan eri sopimusalojen työntekijöiden palkoista. Aiemmin luottamusmiehillä on ollut vajavaiset tiedonsaantioikeudet työntekijöiden palkkatietoihin.” Ruuth selvittää.

Vasemmistonaiset haluaa myös, että palkka-avoimuus kirjataan lain tasolle. Yhteistoimintalailla on säädettävä henkilöstön edustajalle oikeus saada työpaikan kaikkien työntekijöiden eritellyt palkkatiedot työehtosopimusrajat ylittävästi. Erityisesti jos luottamusmiehille tai muille henkilöstön edustajille tulee paikallisen sopimisen myötä lisää vastuuta, heillä on oltava myös todelliset mahdollisuudet valvoa, että niin lakeja kuin työehtosopimuksiakin noudatetaan. Palkkojen avoimuus on tärkeää mahdollisen palkkasyrjinnän paikantamiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi.

Palkka-avoimuus nyt! -kampanja käynnistettiin nimien keruulla palkka-avoimuuden puolesta Women of the World -messuilla alkuvuodesta ja sitä jatketaan mm. blogikirjoittelulla ja toiminnalla koko vuosi.

Lue lisää Teot-sivultamme!

Vasemmistonaisten kampanja vaatii avoimuutta palkkoihin


 
 
 
 
login Synergia Foxy