Siirry sisältöön
Etusivu
 
 
 
 
 

Ajankohtaista

07.06.2017

Jääkiekkoliitto: tulevalla kaudella 100 tyttökiekkotapahtumaa!

Jääkiekko on yksi Suomen suosituimmista lajeista, mutta tyttöjen ja naisten harrastajamäärien osuus jääkiekossa on alle 10 prosenttiin. Suomen Jääkiekkoliitto haastaa jääkiekkoseurat ympäri maan mukaan 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen. Tavoitteena on, että Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden kunniaksi ensi kauden aikana järjestetään 100 tapahtumaa, joissa tytöt pääsevät kokeilemaan ja innostumaan jääkiekosta.

Ensimmäinen aalto tapahtumia on luvassa 7.-8. lokakuuta, jolloin vietetään kansainvälistä tyttökiekkoviikonloppua. Girls’ Hockey Day tai tuttavallisemmin GHD-kokeilutapahtumia järjestetään viikonlopun aikana ympäri maan, Maarianhaminasta Ivaloon.

- Odotamme, että lokakuussa sadan GHD-tapahtuman tavoitteesta täyttyy puolet. Jotta tytöt löytävät jääkiekkoharrastuksen pariin tapahtumia tarvitaan kuitenkin pitkin talvea. Esimerkiksi talviolympialaisten aikana naiskiekko on aina hienosti esillä ja tähän ajankohtaan kannattaa myös seurojen panostaa syksyn ohella, tyttökiekon taitovalmentaja Saara Niemi kannustaa.

Aina ei myöskään ole tarpeen keksiä tapahtumaa tyhjästä. Voimia voi yhdistää vaikkapa jonkun muun lajin kanssa tai tytöille voi suunnitella jotain spesiaalia tytöille ja pojille tarkoitetun Leijona-kiekkokoulun yhteyteen.

- Odotan innolla, mikä seuroista ehtii ensimmäisenä mukaan hankkeeseen ja toisaalta mihin lukemaan lopulta päädymme, Niemi haastaa ja innostaa seuroja mukaan talkoisiin.

Ilmoittautuminen mukaan GHD-tapahtumien järjestäjäksi alkaa elokuun alussa. Jääkiekkoliiton verkkosivuille päivitetään listaa mukaan lähteneistä seuroista ja tapahtumista uutisoidaan Jääkiekkoliiton kanavissa säännöllisin välein.

Lue koko tiedote ja katso video Jääkiekkoliiton sivuilla

Katso lisää myös Teot-sivultamme!

Jääkiekkoliitto: tulevalla kaudella 100 tyttökiekkotapahtumaa!


 
 
 
 
login Synergia Foxy