Siirry sisältöön
Etusivu
 
 
 
 
 

Ajankohtaista

25.04.2017

Uraäidit kannustavat tyttöjä teknisille aloille

Valtakunnallinen uraäitien verkosto MiB ry rohkaisee tyttöjä teknisille ja matemaattisille aloille vierailemalla syksyn 2017 aikana kouluissa kertomassa inspiroivasti ja rohkaisevasti teknisten alojen opinto-ja urapoluista. Kohderyhmänä ovat erityisesti 9-luokkalaiset nuoret.

”Nuorten naisten vähäinen määrä teknisten ja matemaattisten alojen koulutuksessa on ongelma, koska nyt näillä aloilla tehtävästä työstä ja tuotettavista palveluista jää yksipuolisen työntekijäpohjan takia paras hyöty saavuttamatta. Kyse on myös tulevaisuuden aloista sikäli, että työpaikat syntyvät tällä hetkellä erityisesti esimerkiksi ICT-alalla”, sanoo MiBin puheenjohtaja Heini Wallander. 

Vuonna 2015 perustettu Mothers is Business MiB ry toiminta on kohdistettu ensisijaisesti raskaana oleville, perhevapaalla oleville ja työelämään palanneille pienten lasten äideille. MiBin visiona on kasvaa valtakunnalliseksi uraäitien verkostoksi ja arvostetuksi yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. MiB ry toimii tällä hetkellä Helsingissä, Turussa, Tampereella, Vaasassa, Oulussa, Kuopiossa ja Jyväskylässä. 

Lue lisää Teot-sivulta!

Uraäidit kannustavat tyttöjä teknisille aloille


 
 
 
 
login Synergia Foxy